Esittely

teknikum-konserni-yritysesittely

Teknikum-konserni on yksi merkittävistä polymeeriteknologian osaajista Euroopassa

Teknikumin osaamisen juuret ulottuvat vuoteen 1898, jolloin yhtiön nykyinen toiminta oli osana Suomen Gummitehdas Osakeyhtiötä ja myöhemmin yhtiö yhdistyi Nokia konserniin. Yhtiö on ollut nykyisellä nimellä vuodesta 1989, jolloin pääosa Nokia konsernin teknisen kumin liiketoiminnasta siirtyi Teknikum yhtiöille.

Teknikum-konserniin kuuluvat kolme tehdasta Suomessa, tehdas Kiinassa ja Unkarissa, myyntiyhtiö Saksassa ja myyntiedustus Venäjällä.

Teknikumin tuotevalikoimaan kuuluvat mm. teollisuusletkut, muottituotteet kumista ja muovista, kumipinnoitteet ja -päällysteet, polyuretaani- ja nestesilikonituotteet sekä kumisekoitukset, -levyt ja -matot. Teknikumin osaamisalueet ovat kulutuksen ja korroosion suojaukseen liittyvät tuote- ja palveluratkaisut, nesteiden ja muiden materiaalien siirtoon suunnitellut teollisuusletkut ja letkuasennelmat sekä asiakaskohtaisesti suunnitellut ja valmistetut polymeerituotteet.

Menestyksen takana asiakaslähtöisyys ja kattava tuotetuntemus

Oma muottisuunnittelu, sekoituskehitys sekä tuote- ja menetelmäsuunnittelu varmistavat asiakkaiden vaatimukset täyttävät tuoteratkaisut tänään samoin kuin jatkokehitysmahdollisuudet tulevaisuudessa.

Teknikumin menestys perustuu hyvään tuotteeseen, tehokkaaseen tuotantoon sekä laadukkaaseen asiakaspalveluun. Tavoitteemme jokaisen asiakasprojektin kohdalla on löytää kustannustehokas, kestävä ja toimiva ratkaisu, oli sitten kyse räätälöidystä tai vakiotuotteesta. Pääsemme tavoitteisiimme motivoituneella ja osaavalla henkilökunnalla, innovatiivisilla materiaaliratkaisuilla ja lujalla kokemuspohjalla eri teollisuussegmenttien haasteista.


Teknikum konserni



Lataa .pdf

Selaa esitettä

Menu - Teknikum

Teknikum

Soita meille Lähetä meille sähköpostia Teollisuusletkut Muottituoteluettelo In English In Russian På svenska